Ulkona syömässä

Suunnitelman mukaisesti osa Huun ruokailusta on hoidettu ulkona. Häiriönä on ollut mm. läheltä kulkevia koiria sekä pari koirapuistoa. Tulokset on olleet hyviä: kanankaulat maittaa vaikka lähellä on häiriöitä. Seuraavia häiriöpaikkoja voisi olla esim. läheisen jääkiekkokaukalon tienoo: kiekon kolina kaukalon laitoihin kuulostaa just häiriöksi sopivalta paukkeelta.

 

Taas tarkkiksella

Eilen oli tarkkiksen toinen kerta. Tällä kertaa ympäristö oli erilainen: liukaslattiainen käytävä, jonne kuului hissin kolina ja jonka kautta luentoväkeä kävi vessassa. Myös valot aina sammui välillä. Ihan hyvät häiriöt siis. Valitettavasti (?) mentiin viimekertaisella kaavalla: puolessa välissä Huu lakkasi syömästä eikä voitu tehdä mitään.

Ensin treenattiin pedille menoa, joka meni Huulta hyvin. Se meni makuulle huovan päälle ihan hyvin ja söikin vielä tässä vaiheessa. Tämän jälkeen kuitenkin häiriöt oli liikaa. Ikkunoista heijastui toisia koiria, ohjaaja käveli välillä ohi valokatkaisijalle, toiset koirat äänteli. Juustopalat olis kelvanneet, mutta niitä mulla oli vähiten mukana ja ne ehti loppua. Kanansydämet, kanankaulat ja Josera-nappuset syljettiin kaikki pois. Masentavaa, kun olin nimenomaan panostanut nameihin. Näyttää siltä että ensi kerralla täytyy mennä sillä juustolla sit pelkästään. Ehkä maksamakkaraa tai mätitahnaa lisäksi.

Hyvänä puolena kuitenkin se, että taaskaan ei tullut hyeenavaihetta eikä muutakaan hysteriaa. Huu lähinnä seisoi ja läähätti, haukahti jonkun kerran. Ei se keskittyminen paljosta olis kiinni. Itse asiassa ennen kurssia, ulkona odotellessa, meni suorastaan hyvin. Toinen koira tuli lähistölle odottamaan, hyppi ja vähän treenaili omistajansa kanssa, mutta alkuhaukun jälkeen Huu keskittyihin muhun. Tehtiin omia temppuja, pyydysteltiin lumipaakkuja. Aina kun Huu katsoi koiraa, annoin sille palkan. Tähän olin tosi tyytyväinen.

Olen suunnitellut sellasta, että kaikki kiinteämpi ruoka (kaulat, siivet, nappuset) syötäis tästä lähtien ulkona, ja mössöruokaa syödessä tulee sopivassa määrin häiriöääniä. Samoin treenailuun on nyt lisätty häiriötä taustalle. Aika pienestä joutuu lähtemään, koputtelusta ja sellaisesta.

Ettei Huu vaikuttais turhan ongelmalliselta täytyy kehua sitä vähän: se on ihana! Niin hyvä kontakti ulkona, mainio luoksetulo, toisten koirien ohittaminen hieno, ei yleensä kiinnostu vieraista ihmisistä mutta tervehtii hieman jos tulee tilaisuus. Punkee vapaanakin välillä polven viereen kävelemään. Paikallaanolo makuulla on kehittynyt, ollaan tehty sitä lenkeillä eri tilanteissa. Ja samoin liikkeestä istumaan tai maahan meno! Alkanut yllättävän hyvin. Ja niin myös selälleen kierähtäminen! Se on vähän vaikea, mutta alkaa pian olla vihjeestä hallussa.

Tarkkiksella

Perjantaina alkoi sitten häiriökurssi, jolta toivon apua projektinhallinnassa. Se on viralliselta nimeltään itsehillintäkurssi (tai tarkkistoko), ja sitä järjestää Heiluva häntä. Meiltä pääsee Höyläämötielle yhdellä bussilla, ja tilat on ennestään pentukurssilta tutut.

Kurssilla on neljä koiraa, ja tällä kertaa parhaat näköesteet jotka on tulleet vastaan: reilun korkuiset, vaneriset taittoseinät. Tietysti Huu löysi sen sentin levyisen sauman, josta voi tiirata naapuria ja möykätä, mutta muuten sermit toimi hyvin. Ikävä puoli oli salin toinen seinusta, joka oli lasia: heijastukset lasissa on nimittäin Huun mielestä todella epäilyttäviä.

Ensin kurssilla alettiin harjoitella omaan petiin rauhoittumaan menemistä. Huu tajuaakin lattialle levitettävästä viltistä yleensä mennä sille, koska kotona se saa ruokaluut pyyhkeen päällä. Rauhoittumiseen on tarkoitus liittää myös vihje, jona varmaan toimii meidän aikaisemmin käyttämä ”tauko”-sana treenien ja joskus leikkimisenkin välissä. Sitten kurssin ohjaaja alkoi tuottaa erilaisia ääniä, esim. ovikelloa ja jotain sädepyssyä muistuttavaa, ja koiraa oli tarkoitus palkata siitä ettei se reagoi.

Alku meni aika hyvin. Välillä Huu haukahteli ja yritti pois omasta karsinasta, mutta se söi koko ajan. Tehtiin yksinkertaisia tokoliikkeitä ja helppoja temppuja sekä paljon käsikosketusta. Pedille meno meni ihan kivasti, vaikka peitto ei toiminutkaan samalla tavalla vihjeenä kuin kotona. Parit ovikellon soitotkin oli vielä ok, mutta sitten Huu lakkasi syömästä. Äänet oli ilmeisesti sille vähän liikaa. Lelulla palkkaaminen onnistui hetken ajan, mutta se tietysti kiihdyttää itsessään lisää, eikä lelutkaan kohta enää kiinnostaneet. Loppuajan pääosin istuin ja odotin. Ohjaaja kehotti katkaisemaan tuijottamiskäytöksen menemällä koiran eteen niin että sen on pakko katsoa silmiin, mutta se ei ole kovin helppoa kun puikulanokka on kiinnostunut jostain muusta.

Kaiken kaikkiaan olin ilahtunut siitä, että Huu keskittyi aluksi noinkin hyvin sekä siitä, että se ei mennyt hyeenavaiheeseen, jossa se haukkuu hysteerisesti ja kiskoo. Treenaaminen ei kuitenkaan onnistunut koko aikaa. Jotenkin olisi ollut hyvä saada Huu syömään. Ehkä se olisi vaatinut taukoa poissa siitä tilasta. Huu kuitenkin alkoi syödä heti kun oltiin taas ulkona bussille menossa.

Huu tuli juuri isännän kanssa Pitkäkosken koirapuistosta, jossa se oli leikkimässä uuden tuttavuuden, skotlanninhirvikoirakaverinsa kanssa. Annoin ohjeeksi että pitävät pari taukoa: Huu hihnaan, annetaan ”tauko”-vihje ja odotetaan että Huu istahtaa. Hyvin meni.

Eilen Huu pääsi tapaamaan kahta parsonrussellia, joista toinen oli vielä ihan pentu. Aiemmat havainnot vahvistui: Huu ei oikein välitä pennuista. Tämä olikin rohkea pikkukoira, ei pelännyt yhtään vieraita ihmisiä eikä isoa vierasta koiraa, vaan olis leikkinyt Huun kanssa. Huu taas väisteli sitä eikä ruvennut ollenkaan tekemään tuttavuutta. Myöskään vanhempi koira ei oikein kiinnostanut. Huvittavaa sinänsä, kun Huu on (varsinkin pienempänä) ollut ihan samanlainen ympärillä pyörivä innokas pentu…

Tajusin juuri tänään, että yleensä kun Huun kanssa treenaan, kotona on muuten rauhallista ja hiljaista. Tietysti ulkona jne. tulee väkisin häiriöisempää treeniä, mutta perusympäristö on kotona aika rauhallinen. Mitäs jos siihen hiljalleen lisätäänkin ääniä? Pannaan isäntä pelaamaan ammuskelupeliä, koputtelemaan pöytää, ostetaan joku ääni-cd? Ainakin voisi kokeilla.

Jatketaan harjoituksia…

Metsässä

Kun on enemmän aikaa, lähdetään Huun kanssa Paloheinään metsälenkille. Koska meillä ei ole autoa, niin Huusta on tullut melko tottunut joukkoliikenteen käyttäjä. Ainoa ongelma on korkealattiaiset junat, niihin Huu ei suostu kiipeämään. Bussit taas on parhaita: Huu kiskoo innoissaan sisälle niin että bussikuskit naureskelee sille (ne jotka ei nyrpistele). Nameja pitää bussimatkaillessa olla erityisen paljon mukana. Palkkaan Huuta siitä että se istuu, ja lisäksi annan namin poispäin käytävästä aina kun joku kulkee ohi. Huu saa yleensä aina huomiota liikkeellä ollessa, pääosin onneksi positiivista. Eilenkin löytyi pari bussirapsuttajaa.

Eilen oli hyvin kaunis luminen sää. Taannoinen myrsky oli kaatanut paljon puita, eikä niitä ollut vielä raivattu pois, joten tuttu seutu oli vähän eri näköistä. Välillä ei oikein voinut tietää, minkä päällä kävelee. Tuloksena ihminen astui välillä jään läpi jonnekin syvään lätäkköön. Onneksi koiraa ei haitannut. Se löysi ihania haisteltavia jälkiä, kiipeili puunrunkojen päällä, hyppi kiville, laukkasi ees taas. 

Emäntä ärsyyntyi perinteisestä talvikiusasta, laduista. Paloheinässä ladut oli tehty koneella sille ulkoilutielle, jolla ei ole koirakieltoa, mutta koirakieltotiellä (pururata) oli myös latuja. Kyltissä ulkoilumajan lähellä käsketään tylysti ”koirat pois laduilta”. Suurimman osan aikaa oltiin toki metsässä, mutta mitäs sitten kun tullaan sieltä metsästä tielle ja pitäis sitä pitkin kävellä? Eikö riittäisi, että tavallisella kävelytiellä olisi toisella puolella latu? Eikö latukone voisi ajaa pururataa pitkin, kun sillä ei muutenkaan saa ulkoiluttaa koiria? Harmittaa kaiken maailman kiellot ja rajoitukset.

Huulla oli kuitenkin kivaa! Lisää kivaa on luvassa perjantaina kun alkaa häiriökurssi ja viikonloppuna kun tavataan uusi koirakaveri.

 

 

Poliittisesti epäkorrekti

Huun mielestä erittäin epäilyttäviä ovat mm. sellaiset ihmiset, jotka ovat pukeutuneet kaapumaisiin vaatteisiin, liikkuvat omituisesti tai ovat peittäneet kasvonsa. Näihin valitettavasti lukeutuvat esim. hunnutetut naiset, kovasti ylipainoiset sekä liikuntavammaiset (ja Joulupukki, mutta se on harvemmin ongelma). Epäilyttävyys ilmaistaan murisemalla tai haukkumalla. Asiaa ei auta se, että koiran kohdatessaan sitä syystä tai toisesta välttämään pyrkivä ihminen tekee äkkinäisiä väistöliikkeitä tai provosoi sitä huutelemalla tms. Tilanne on aika kiusallinen. Suunnitelmana onkin värvätä tuttuja haahuilemaan kaapu päällä tai kävelemään erilaisilla tavoilla ja samalla siedättää Huuta tämän tyyppisille häiriöille. Näin on mahdollista säädellä häiriön laatua ja etäisyyttä. Ajattelin ihan perinteistä tapaa, jossa palkitsen Huuta siitä että se katsoo kohdetta hiljaa. Toivottavasti löytyy muutama vapaaehtoinen! Tämä on kuitenkin häiriövalikoimassamme aika pieni juttu.

Ruuhka pellolla

Meidän vakiolenkki kulkee Vantaanjoen vartta yhdelle sillalle, siitä yli Tuomarinkylän kartanon pelloille ja siellä vaeltelun jälkeen toisen sillan yli takaisin. Tänään oli kiva lumi-ilma kävellä, myös muiden mielestä, sillä pelloilla oli ruuhkaa. Koiria ja ulkoiluttajia oli paljon liikkeellä. Oli hyvä tilaisuus treenailla vähän häiriötä. Huu oli koko ajan pitkässä liinassa, jonka päästä pidin kiinni (iltahämärissä pellolla liikkuu paljon jänöjä ym. elukoita). Kauempana juoksevat koirat, niiden haukkuminen ja ohitukset oli tällä kertaa helppoa nakkia. Välillä mentiin tien viereen istumaan tai maahan kun toinen koira ohitti, välillä leikittiin vetolelulla vaikka kauempana kulki mielenkiintoinen ihminen otsalampun kanssa. Kaikki luoksetulot oli nopeita, ja Huu tarjosi niitä myös oma-aloitteisesti paljon. Luoksetulo toimi ripeästi silloinkin, kun toinen koira juoksi vapaana vähän matkan päässä. Erikoispalkkiona Huu sai hyppiä mun päälle 😛 Joku pariskunta ulkoilutti koiriaan aika huolimattomasti irti, ja ainakin yksi kanssaulkoilija menetti hermonsa, kun vieras koira pyöri sen koiran kimpussa. Tietysti mekin törmättiin tähän tottelemattomaan yksilöön, mutta Huu istui rauhallisesti ja söi nameja kunnes koira oli parin metrin päässä! Tässä vaiheessa vapautin Huun ja annoin sen tervehtiä lyhyesti, sit jatkettiin matkaa.

Olen tosi tyytyväinen tämäniltaiseen lenkkiin. Paitsi siltä osin että kadotin Huun talutushihnan jonnekin joen varteen. Kävin etsimässä mutta ei enää löytynyt. No, onhan noita.

Hei Huu!

Hei Huu!