Tänään huomasin, että yksi Huun pienistä etuylähampaista on lohjennut. Hampaan ydin näkyy. Soittelin heti lääkäriin, mutta mennee ensi viikolle. Vamma ei näytä Huuta toistaiseksi haittaavan. Mietityttää, mitä sille tehdään: paikataanko se vai poistetaanko. Missähän tilanteessa se edes on mennyt? Ei tule mieleen mitään osumaa hampaisiin.
Lenkillä treenattiin muutamia temppuja: selälleen kierähdystä, high-fiveä, takajaloilla seisontaa, pyörimisiä, peruuttelua, jalkojen välissä kävelyä. Kaikki tuppasi menemään hienosti. Erityisen tyytyväinen olen ripeään selälleen kierähtämiseen. Paikka oli just sopiva: koiria meni aika paljon ohi, autot hurahteli kauempana, välillä ne hieman vei huomiota, mutta Huu tykkäsi silti enemmän tehdä mun kanssa juttuja ja välillä leikkiä vetolelulla.
Myös paikallaan maassa pysyminen alkaa kehittyä. En ole vielä ottanut aikaa, mutta neljäänkymmeneen oon laskenut ja koira pysyy paikallaan. Kokeilin äkkipyrähdyksiä, juoksemista koiran ympäri jne. Ei ongelmaa. Eipä siis kuin lisätään häiriötä ja kestoa.
Seuraavaksi pitäis saada se sivulletulo ja seuraaminen aloitettua, koska rallytoko ja toko perustuu niin paljon niille, ja ensi viikolla alkaa meidän treenaukset Oivan porukalla.