Tik tak

Metronomi on osoittautunut isoksi häiriöksi Huulle, joten se on yksi ohjelmanumero. Äsken Huu sai ruoan ja samalla metronomi takutti makkarissa oven takana. Ei näyttänyt häiritsevän syömistä.

Samoin on otettu aina treenailun yhteydessä yksi sellainen osuus, jossa isäntä tekee ääniä ja emäntä samalla palkkaa Huuta esim. käsikosketuksesta tai istumisesta. Sekin meni äsken oikein hyvin. Aiemmin tänään potkupyörälenkillä kaikki ohitukset meni myös sujuvasti (joskin kävellen, ei potkien) kanansydänten voimalla.

Hihnakävely

Aurinkoisena lauantaina lähdettiin kokeilemaan, miten sujuu hihnalenkki koirakaverin ja sen emännän kanssa. Huu ja Papu-kaveri on aiemmin riehuneet kovasti yhdessä, mutta Huun leikkitapa alkaa olla liian rajua Papulle.

Alku oli nätisti sanottuna riehakas, kun periaatteena oli, että hihnassa ei leikitä eikä vetämällä pääse eteenpäin. Huu on niin iso, että kädet on aika kovilla, kun se riuhtoo menemään minkä pystyy. Välillä kävely kuitenkin sujui, loppua kohti jopa varsin hyvin. Seuraavalla kerralla laitan Huulle valjaat, vaikkei me niitä muuten käytetäkään.

Syöminen sujui tämänkin lenkin aikana, vaikka Papun läsnäolo oli tietysti (ihana) häiriö. Oon kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen.

Nyt isäntä vei Huun tapaamaan isompaa koirakaveria, skotlanninhirvikoirapoikaa. Toivottavasti alkaisi leikki sujua, sellaista kun ei Huu voi niin vaan kurmoottaakaan.

Hyvää koiraa pukkaa

Tänään lenkillä mentiin ensin yhdelle kentälle vähän ulkotreenaamaan. Ohjelmassa oli paikalla pysymistä (maassa ja istuen), istumaan menoa liikkeestä sekä selälleen kierähtämistä. Häiriöinä oli lähistöltä ohi kulkevia koiria, samalla pellolla käyskenteleviä lokkeja sekä ihan ylipäätään esim. kierähtämisessä uusi alusta.

Eipä hullumpaa! Paikallaan pysyi hienosti, vähän ne etutassut edelleen pyrkii liikkumaan, mutta ei noussut ylös. Liikkeestä istuminen myös aika hieno – tosin Huu ei osaa vielä ihan oikeaa seuraamista, se on pikkusen takana. Liikkeen ajatus kuitenkin toimii. Kierähtäminen saatiin kans toimimaan. Sen harjoittelu aloitettiin silleen, että istuin Huun edessä maassa, joten edelleen sille on haastavampaa kierähtää jos mä seison. Nyt sekin alkoi jo mennä.

Lisäksi otettiin vielä jälkikeppejä kesken lenkin muutaman kerran. Siihen tarvis kyllä apuvoimia enkä ole ihan varma, treenaanko sitä oikein, mutta sillä idealla kuitenkin, että jälkikepin nähdessään Huu menee sen eteen maahan. Pitäisi yhdistää pian itse jälkeen.

Ihanan taitava ja kiltti koira on!

Juoksutreeni

Maassa paikallaan pysyminen alkaa mennä jo selvästi paremmin. Pääasiassa on tehty sitä ulkona erilaisissa paikoissa: parkkipaikalla, sillalla (kun toinen koira juoksenteli jokivarressa keppiä hakemassa!), lenkillä. Välillä tuntuu aika mahdottomalta, että koira pysyisi kaksi minuuttia paikallaan, mutta hiljalleen…

Huulla on nyt sen kolmas juoksu. Ei ole ihan varmuutta siitä, onko emännän vanhemmilla asustava vanha Orion-collie leikattu vai ei, mutta ainakin Huun meiningit siellä pääsiäisvieraillessa oli aika tyrkyt. Koiravanhus oli turvallista seuraa, mutta stressaavaa taisi olla kummallekin, joten täytyy jatkossa olla menemättä sinne juoksun pahimpaan aikaan. Orionille keimailu jäi kuitenkin toiseksi, kun treenailtiin Pyhäjärven jäällä. Siellä oli lääniä juosta. Paikallaan pysymiset meni tosi hyvin, ja kuoleminen (selälleen meno) onnistui ekaa kertaa muualla kuin kotona. Orion toimi hyvänä häiriönä kun se tepasteli siinä ympärillä. Huu keskittyi tosi hyvin. Juoksu ei ainakaan sitä näytä häiritsevän.

Koirametsässä

Käytiin taas Sipoon koirametsässä, kun sattuu olemaan auto lainassa. Huu tykkää tosi paljon paikasta, eikä ihme, kun on paljon lääniä ja jänniä hajuja.

Sipoossa on sama ilmiö kuin Rajasaaressa. Kun toisensa kohtaavat koirat on irti ja tilaa on paljon, tapaaminen on aika mutkatonta. Parhaimmillaan Huu haistelee vastaantulijoita ja kiertelee hetken ja sit lähdetään omaan suuntaan jatkamaan. Parin kivemman kanssa saatetaan vähän juosta eestaas, mutta silti lähdetään omaan suuntaan kun ihmiset menee edeltä. Haukkumista tulee silloin kun kauempana näkyy liikettä tai kuuluu ääntä, mutta se on meidän mielestä ok.

Tänään meni jotenkin erityisen hyvin, vaikka koiria tuli vastaan. Huu juoksee välillä yksinäänkin kauas, mutta luoksetulot on vauhdikkaita, eikä se yleensä mene näköpiirin ulkopuolelle, tai ainakin palaa aika nopeasti takaisin. Hieno koira! Sai nakkeja ja juustoa. Nyt sitä väsyttää. Ja huomenna mennään isoon Pitkäkosken puistoon koirakaverin kanssa.

Uimassa, hiihtämässä, kirjastossa

Käytiin Huun ja koirakaveri Papun kanssa taas uimassa Hyvinkään koirauimalassa.

Ekana häiriötekijänä oli se, että haetaan Papu emäntineen samaan autoon, mutta kas, ei tullutkaan meteliä (vielä)! Automatkustus sujui ihan ok, ja lisäksi Huu söi nameja koko ajan. Meteli alkoi sit kun lähestyttiin paikkaa, ja kun parkkipaikalla oli muita ihmisiä ja koiria. Huu tajuaa auton hidastamisesta perille tulemisen ja alkaa elämöidä. Tähän ei kai auttais kuin pysähtyminen silloin kun ääntely alkaa, ja siihen pitäis ottaa ihan omia treenikertojaan.

 

 

 

Uimala on kiva paikka! Altaalla on riittävästi mittaa ja henkilökunta on mukavaa. Uiminen lähti sujumaan tosi hyvin heti alusta. Huu hyppi vauhdikkaasti luiskalta veteen lelujen perässä. Aluksi uitettiin hihnassa, koska ei haluttu että koirat alkaa riehua keskenään altaan ympärillä. Uidessa ei leikitä vaan uidaan, niin ei satu vahinkoja. Homma alkoi lähteä käsistä, kun seuraavat uittajat koirineen tuli altaan aidan viereen odottamaan melko aikaisin, ja ne koirat piti ihan järkyttävää ääntä (”haukkui”). Kiihtynyt Huu tietysti vastasi siihen, ja uimahalli on aika kaikuva paikka… Tää jatkui melkein meidän vuoron loppuun asti. Huu malttoi kuitenkin uida koko ajan paria aidan vieressä juoksentelua lukuun ottamatta. Erityisen kiva oli nähdä, miten innolla se meni uimaan! Se vaan käväisi altaan laidalla ja lähti kiskomaan takaisin veteen.

Lisäksi huomattiin pari päivää sitten, että meidän lähikirjastosta on poistunut koirakielto! Annoin itse asiassa siitä palautettakin kun muutettiin tänne, että olis kiva jos saisi tulla koiran kanssa. Sieltä vastattiin, että kirjastonjohtaja on koira-allergikko, mutta johtaja on vaihtumassa. Ehkä tää on uuden johtajan ansiota! Käytiinkin Huun kanssa heti kirjastossa. Huu sai tietysti huomiota. Sitä kehuttiin kiltiksi. Aika monet ei tunnista belgianpaimenkoiraa vaan luulee sitä sekarotuiseksi. Haasteellista oli suoriutua kirjastosta kotiin, kun toisessa kainalossa on kirjapino. Joka tapauksessa Huu pääsee tästä lähtien joka kerta kirjastoon mukaan! Se on myös hyvä häiriötreenipaikka.

Kun emäntä sai lainaan sukset, kokeiltiin hiihtoa Huun kanssa. Alku menee aina vähän huonosti, kun Huun mielestä olis kivempi purra vetohihnaa, mutta hiljalleen lähtee sujumaan. Huu oikeestaan vetää vain jos mennään jo valmiiksi kovaa, eli ihan itse saa lykkiä, mutta Huu juoksee kivasti siinä edellä (sivussa). Ihme kyllä muilta hiihtäjiltä ei ole tullut mitään valituksia, mutta eihän Huu siinä ladulla juoksekaan vaan sen vieressä. Täytyy kuitenkin sanoa, että pysähtymisen osaaminen vois olla hyödyllinen… Muutaman kerran oon kaatunut, kun Huun mielestä jossain takana tai sivulla on jotain kivempaa, tai kun vastassa onkin kävelytie, joka pitäis ylittää ei-hiihtämällä. Mutta, silloin kun aurinkoisella pellolla mennään ja Huu lähtee laukkaamaan, vauhti on huippua!

Uutena temppuna Huun kanssa tällä hetkellä meneillään mm. paikallaan seisominen ja seuraaminen vasemmalla kuono taaksepäin. Kevään ja kesän suunnitelmissa taas (rally-)tokoa Oivan porukan kanssa – eli meille käytännössä lisää sitä kaivattua häiriötreeniä. Huun turkkikin alkaa olla taas kunnossa, joten sitä vois viedä myös näyttelyyn.

 

HuHuu, olen häiriö!

Häiriökurssin vika kerta oli perjantaina. Kolmennelle kerralle ei lähdetty kun liikenne oli sään takia niin sekaisin, ei huvittanut jäädä jumiin ruuhkabussiin koiran kanssa…

Kurssikerta meni tuttuun tapaan. Aluksi ihan hyvin pedille menoa ja siellä oloa jopa pienten liikehäiriöiden aikana. Viimeistään puolivälissä sitten stressi vei voiton. Viereisessä salissa oli luento, ja sieltä poistuvat ja sinne tulevat ihmiset oli selvästi liian häiritseviä. Toisaalta pari kertaa loppupuolellakin Huu söi, mikä oli edistystä aiempiin kertoihin. Heti kun päästiin treenipaikan ovesta ulos ja mentiin portaita alas maistui namit taas kunnolla. (Tällä kertaa olin viisas, mukana pelkkää juustoa ja myös maksamakkaraa.) Myös bussimatkat meni kivasti.

En ole ihan varma, oliko kurssi kovin hyödyllinen meille. Toisaalta oli hyvä nähdä, miten Huu sietää treenitilannetta, joka on sille suuri häiriö. Se sieti sitä paremmin kuin oletin. Mutta kurssilla treenatut asiat (pedillä odottaminen, tervehtiminen, ohittaminen) ei varsinaisesti ole meidän ongelma-alueita. Huu osaa rauhoittua kotona ja tutuissa paikoissa, se saa tervehtiä innokkaasti kunhan ei hypi, ja ohittaminen on normaalitilanteissa hallussa. Mielestäni me oltais tarvittu treeniä toisten koirien läsnäolon sietämisessä, siinä että toiset koirat toimii ja Huu katsoo. Ja siten, että on mahdollisuus mennä pois välillä, kun kierrokset on liian korkealla. Tämmöinen treeni on tietysti vaikea järjestää noin kurssimuotoisena. Ehkä täytyy nyt luopua kurssikokeiluista ja jatkaa itse. Mä tiedän mitkä tilanteet on Huulle stressaavia ja siinä mielessä hallitsen homman, mutta en ilmeisesti osaa korjata asiaa. Se on hieman ongelmallista…

Haaste on jollain tavalla siinä suljetussa treenitilassa ja kontrolloidussa liikkuma-alueessa. Yhtenä päivänä oltiin taas peltolenkillä ja tavattiin siellä nuori labradorityttö. Päästettiin koirat leikkimään keskenään. Kun lähdettiin tahoillemme, Huu lähti kiltisti meidän suuntaan (se oli vapaana koko ajan). Myöhemmin samalla lenkillä törmättiin niihin uudestaan, taas leikittiin ja jatkettiin sitten omaan suuntaan. Leikin aikana Huu lisäksi söi ja kuunteli mua. Labradorin isäntä kommentoikin että ”se taitaa totella sua aika hyvin”.

Emme masennu vaan jatkamme harjoituksia…

Ulkona syömässä

Suunnitelman mukaisesti osa Huun ruokailusta on hoidettu ulkona. Häiriönä on ollut mm. läheltä kulkevia koiria sekä pari koirapuistoa. Tulokset on olleet hyviä: kanankaulat maittaa vaikka lähellä on häiriöitä. Seuraavia häiriöpaikkoja voisi olla esim. läheisen jääkiekkokaukalon tienoo: kiekon kolina kaukalon laitoihin kuulostaa just häiriöksi sopivalta paukkeelta.

 

Taas tarkkiksella

Eilen oli tarkkiksen toinen kerta. Tällä kertaa ympäristö oli erilainen: liukaslattiainen käytävä, jonne kuului hissin kolina ja jonka kautta luentoväkeä kävi vessassa. Myös valot aina sammui välillä. Ihan hyvät häiriöt siis. Valitettavasti (?) mentiin viimekertaisella kaavalla: puolessa välissä Huu lakkasi syömästä eikä voitu tehdä mitään.

Ensin treenattiin pedille menoa, joka meni Huulta hyvin. Se meni makuulle huovan päälle ihan hyvin ja söikin vielä tässä vaiheessa. Tämän jälkeen kuitenkin häiriöt oli liikaa. Ikkunoista heijastui toisia koiria, ohjaaja käveli välillä ohi valokatkaisijalle, toiset koirat äänteli. Juustopalat olis kelvanneet, mutta niitä mulla oli vähiten mukana ja ne ehti loppua. Kanansydämet, kanankaulat ja Josera-nappuset syljettiin kaikki pois. Masentavaa, kun olin nimenomaan panostanut nameihin. Näyttää siltä että ensi kerralla täytyy mennä sillä juustolla sit pelkästään. Ehkä maksamakkaraa tai mätitahnaa lisäksi.

Hyvänä puolena kuitenkin se, että taaskaan ei tullut hyeenavaihetta eikä muutakaan hysteriaa. Huu lähinnä seisoi ja läähätti, haukahti jonkun kerran. Ei se keskittyminen paljosta olis kiinni. Itse asiassa ennen kurssia, ulkona odotellessa, meni suorastaan hyvin. Toinen koira tuli lähistölle odottamaan, hyppi ja vähän treenaili omistajansa kanssa, mutta alkuhaukun jälkeen Huu keskittyihin muhun. Tehtiin omia temppuja, pyydysteltiin lumipaakkuja. Aina kun Huu katsoi koiraa, annoin sille palkan. Tähän olin tosi tyytyväinen.

Olen suunnitellut sellasta, että kaikki kiinteämpi ruoka (kaulat, siivet, nappuset) syötäis tästä lähtien ulkona, ja mössöruokaa syödessä tulee sopivassa määrin häiriöääniä. Samoin treenailuun on nyt lisätty häiriötä taustalle. Aika pienestä joutuu lähtemään, koputtelusta ja sellaisesta.

Ettei Huu vaikuttais turhan ongelmalliselta täytyy kehua sitä vähän: se on ihana! Niin hyvä kontakti ulkona, mainio luoksetulo, toisten koirien ohittaminen hieno, ei yleensä kiinnostu vieraista ihmisistä mutta tervehtii hieman jos tulee tilaisuus. Punkee vapaanakin välillä polven viereen kävelemään. Paikallaanolo makuulla on kehittynyt, ollaan tehty sitä lenkeillä eri tilanteissa. Ja samoin liikkeestä istumaan tai maahan meno! Alkanut yllättävän hyvin. Ja niin myös selälleen kierähtäminen! Se on vähän vaikea, mutta alkaa pian olla vihjeestä hallussa.

Tarkkiksella

Perjantaina alkoi sitten häiriökurssi, jolta toivon apua projektinhallinnassa. Se on viralliselta nimeltään itsehillintäkurssi (tai tarkkistoko), ja sitä järjestää Heiluva häntä. Meiltä pääsee Höyläämötielle yhdellä bussilla, ja tilat on ennestään pentukurssilta tutut.

Kurssilla on neljä koiraa, ja tällä kertaa parhaat näköesteet jotka on tulleet vastaan: reilun korkuiset, vaneriset taittoseinät. Tietysti Huu löysi sen sentin levyisen sauman, josta voi tiirata naapuria ja möykätä, mutta muuten sermit toimi hyvin. Ikävä puoli oli salin toinen seinusta, joka oli lasia: heijastukset lasissa on nimittäin Huun mielestä todella epäilyttäviä.

Ensin kurssilla alettiin harjoitella omaan petiin rauhoittumaan menemistä. Huu tajuaakin lattialle levitettävästä viltistä yleensä mennä sille, koska kotona se saa ruokaluut pyyhkeen päällä. Rauhoittumiseen on tarkoitus liittää myös vihje, jona varmaan toimii meidän aikaisemmin käyttämä ”tauko”-sana treenien ja joskus leikkimisenkin välissä. Sitten kurssin ohjaaja alkoi tuottaa erilaisia ääniä, esim. ovikelloa ja jotain sädepyssyä muistuttavaa, ja koiraa oli tarkoitus palkata siitä ettei se reagoi.

Alku meni aika hyvin. Välillä Huu haukahteli ja yritti pois omasta karsinasta, mutta se söi koko ajan. Tehtiin yksinkertaisia tokoliikkeitä ja helppoja temppuja sekä paljon käsikosketusta. Pedille meno meni ihan kivasti, vaikka peitto ei toiminutkaan samalla tavalla vihjeenä kuin kotona. Parit ovikellon soitotkin oli vielä ok, mutta sitten Huu lakkasi syömästä. Äänet oli ilmeisesti sille vähän liikaa. Lelulla palkkaaminen onnistui hetken ajan, mutta se tietysti kiihdyttää itsessään lisää, eikä lelutkaan kohta enää kiinnostaneet. Loppuajan pääosin istuin ja odotin. Ohjaaja kehotti katkaisemaan tuijottamiskäytöksen menemällä koiran eteen niin että sen on pakko katsoa silmiin, mutta se ei ole kovin helppoa kun puikulanokka on kiinnostunut jostain muusta.

Kaiken kaikkiaan olin ilahtunut siitä, että Huu keskittyi aluksi noinkin hyvin sekä siitä, että se ei mennyt hyeenavaiheeseen, jossa se haukkuu hysteerisesti ja kiskoo. Treenaaminen ei kuitenkaan onnistunut koko aikaa. Jotenkin olisi ollut hyvä saada Huu syömään. Ehkä se olisi vaatinut taukoa poissa siitä tilasta. Huu kuitenkin alkoi syödä heti kun oltiin taas ulkona bussille menossa.

Huu tuli juuri isännän kanssa Pitkäkosken koirapuistosta, jossa se oli leikkimässä uuden tuttavuuden, skotlanninhirvikoirakaverinsa kanssa. Annoin ohjeeksi että pitävät pari taukoa: Huu hihnaan, annetaan ”tauko”-vihje ja odotetaan että Huu istahtaa. Hyvin meni.

Eilen Huu pääsi tapaamaan kahta parsonrussellia, joista toinen oli vielä ihan pentu. Aiemmat havainnot vahvistui: Huu ei oikein välitä pennuista. Tämä olikin rohkea pikkukoira, ei pelännyt yhtään vieraita ihmisiä eikä isoa vierasta koiraa, vaan olis leikkinyt Huun kanssa. Huu taas väisteli sitä eikä ruvennut ollenkaan tekemään tuttavuutta. Myöskään vanhempi koira ei oikein kiinnostanut. Huvittavaa sinänsä, kun Huu on (varsinkin pienempänä) ollut ihan samanlainen ympärillä pyörivä innokas pentu…

Tajusin juuri tänään, että yleensä kun Huun kanssa treenaan, kotona on muuten rauhallista ja hiljaista. Tietysti ulkona jne. tulee väkisin häiriöisempää treeniä, mutta perusympäristö on kotona aika rauhallinen. Mitäs jos siihen hiljalleen lisätäänkin ääniä? Pannaan isäntä pelaamaan ammuskelupeliä, koputtelemaan pöytää, ostetaan joku ääni-cd? Ainakin voisi kokeilla.

Jatketaan harjoituksia…