Kun on enemmän aikaa, lähdetään Huun kanssa Paloheinään metsälenkille. Koska meillä ei ole autoa, niin Huusta on tullut melko tottunut joukkoliikenteen käyttäjä. Ainoa ongelma on korkealattiaiset junat, niihin Huu ei suostu kiipeämään. Bussit taas on parhaita: Huu kiskoo innoissaan sisälle niin että bussikuskit naureskelee sille (ne jotka ei nyrpistele). Nameja pitää bussimatkaillessa olla erityisen paljon mukana. Palkkaan Huuta siitä että se istuu, ja lisäksi annan namin poispäin käytävästä aina kun joku kulkee ohi. Huu saa yleensä aina huomiota liikkeellä ollessa, pääosin onneksi positiivista. Eilenkin löytyi pari bussirapsuttajaa.
Eilen oli hyvin kaunis luminen sää. Taannoinen myrsky oli kaatanut paljon puita, eikä niitä ollut vielä raivattu pois, joten tuttu seutu oli vähän eri näköistä. Välillä ei oikein voinut tietää, minkä päällä kävelee. Tuloksena ihminen astui välillä jään läpi jonnekin syvään lätäkköön. Onneksi koiraa ei haitannut. Se löysi ihania haisteltavia jälkiä, kiipeili puunrunkojen päällä, hyppi kiville, laukkasi ees taas. 
Emäntä ärsyyntyi perinteisestä talvikiusasta, laduista. Paloheinässä ladut oli tehty koneella sille ulkoilutielle, jolla ei ole koirakieltoa, mutta koirakieltotiellä (pururata) oli myös latuja. Kyltissä ulkoilumajan lähellä käsketään tylysti ”koirat pois laduilta”. Suurimman osan aikaa oltiin toki metsässä, mutta mitäs sitten kun tullaan sieltä metsästä tielle ja pitäis sitä pitkin kävellä? Eikö riittäisi, että tavallisella kävelytiellä olisi toisella puolella latu? Eikö latukone voisi ajaa pururataa pitkin, kun sillä ei muutenkaan saa ulkoiluttaa koiria? Harmittaa kaiken maailman kiellot ja rajoitukset.
Huulla oli kuitenkin kivaa! Lisää kivaa on luvassa perjantaina kun alkaa häiriökurssi ja viikonloppuna kun tavataan uusi koirakaveri.
Huuta häiritsee 