Huun sivulle istuminen on kehittynyt. Sitä on treenailtu käyttämällä apuvälineenä puhelinluettelosta leikattua korokepalaa. En tiedä, miten tiukasta pitäis pitää kiinni siitä, millä tekniikalla koira istuu, etu- vai takajalkoja liikuttamalla, vai onko tärkeintä se, että istumakohta ja -etäisyys on oikea. Ehkä jälkimmäinen.
Maassa makaaminen sen sijaan on taantunut! Muutaman sekunninkin odotus voi saada Huun nousemaan ja lähtemään lähemmäs. Harmillista, koska se on haasteellisimpia juttuja. Pitää mennä takapakkia.
Jälkijuttuja on tehty taas enemmän. Jälkikapuloiden etsiminen ja ilmaiseminen lyhyellä jäljellä onnistuu, mutta jos niitä yrittää yhdistää pidempään, touho ei löydä niitä. Treenikaveriksi on saatu Papu emäntineen, ja tehdään toistemme koirille jälkiä. Nappasin Papun emännältä kokeiluun sellaisen, että ennen jälkeä pudottelee nameja pienelle alueelle, jonka myös tallaa. Jos se orientoisi koiraa. Ainakin äsken se näytti hidastavan vauhtia, koska Huu ei ryykännyt jäljelle – vaikka se olikin vaan tossa takapihalla ja lyhyt.
Viimeks kehuin Huun kuvaustuloksia, mutta toinen lonkka onkin sitten virallisesti B. Lisäksi Huulla oli alkuviikosta outo kuononturvotus. Se näytti ihan virtahevolta, raukka. Ilta vierähti eläinlääkäripuuhissa, Huu sai kortisonia ja pahoinvoinninestolääkettä, koska se oli myös oksennellut parikin mattoa läikikkääksi. Nyt vaikuttaisi tilanne olevan normaali. Paitsi tietysti valeraskaus on päällä, tosi ikävä vaihe. Koira on levoton, läähättää, vinkuu, mytistää matot ja sohvat päivisin pesää tehdessään, maitobaari on auki. Joka valeraskauden jälkeen sterilointi alkaa vaikuttaa yhä paremmalta ajatukselta.
Viime viikolla Huu pääsi Karkkilaan isolle pihalle juoksemaan.
Pallo lähtee…
Perään!
Aah, pallo!
Talviturkkikin meni:
Huuta häiritsee 